Moni- vs. monokulttuuri

Suomen Sisun tuore puheenjohtaja, Olli Immonen (ps), kertoo vastustavansa monikulttuurisuutta. Minulle on jäänyt hyvin epäselväksi, millainen on se monokulttuuri, johon meidän kaikkien suomalaisten pitäisi itsemme sovittaa?

Pitääkö minun sovittautua osaksi Immosen edustamaan maahanmuuttorkiittistä kulttuuria, vai tulisiko Immosen sovittautua osaksi minun edustamaani persukriittistä kulttuuria?

Minä väitän, että ei ole olemassa mitään yhtenäistä suomalaista kulttuuria, vaan minä suomalaisena olen ajatusmaailmaltani, arvoiltani ja kulttuurisesti lähempänä useimpia maahanmuuttajia, kuin Immosta tai Halla-ahoa.

Mutta tämän kommentin lopuksi on myös puolustettava Suomen Sisua Timo Soinin esittämältä perusteettomalta syytökseltä.
Soini vertasi Sisua metsästysjärjestöihin. Suomen Sisun jäseniä ei kuitenkaan ole likimainkaan siinä suhteessa syytettynä törkeistä rikoksista, kuin metsästysseuroijen jäseniä, joten Suomen Sisua ei ole asiallista rinnastaa järjestäytynyttä rikollisuutta harjoittavaan organisaatioon.

Vastakkainasettelua

Sivistyneessä ja sisäsiistissä keskustelussa pyritään välttämään tarpeetonta ja keinotekoista vastakkainasettelua. Petopolitiikasta keskusteltaessa moni on tulkinnut tämän niin, että vastakkainasettelua tulisi keskustelussa vältellä myös silloin, kun kyse on todellisesta intressien ja arvojen välisestä ristiriidasta. Toisin sanoen ristiriidat tulisi lakaista "maton alle".

Itse ajattelen kuitenkin niin, että ristiriitoja ei tule peitellä ja tasoittaa, vaan niistä tulee keskustella avoimesti ja oikeilla nimillä. On varmasti niin, että kaikki maalaiset eivät ole törkeää rikollisuutta harjoittavia suurpetojen salametsästäjiä, ja pieni osa heistä ei periaatteessa edes hyväksy sitä. Siitä huolimatta on minusta tunnustettava se tosiasia, että suomalaiset jakautuvat kahteen leiriin suhtautumisessa tähän törkeään metsästysrikollisuuteen, ja eräs näitä leirejä hyvin luonnehtiva tekijä on asuinpaikka.

Vaikka itsekin asun maalla, tai ainakin taajaman ulkopuolella, ja liikun pääasiassa maaseudulla, on maalaisuudesta tullut minulle yhä enemmän rikollisuuden ja raukkamaisuuden synonyymi. Olen toistaiseksi ajatellut, että on hyvä pitää koko Suomi asuttuna, on hienoa suosia kotimaista lähiruokaa ja pitää yllä maamme elintarvikeomavaraisuutta. Enää en ole ollenkaan varma näiden tavoitteiden moraalisesta oikeutuksesta. Toisessa vaakakupissa kun painaa se, että ostamalla Suomessa tuotettua ruokaa, tuen epäsuorasti järjestäytynyttä rikollisuutta.

Jos maaseudulla asuu pääasiassa luontoa pelkääviä ja siihen vihamielisesti suhtautuvia ihmisiä, niin on hyvä jos se vähitellen autioituu.